Mistä rahaa matkustamiseen? Ja varsinkin pitkäkestoisempaan reissaamiseen kuin parin viikon lomareissulle. Tässä muutamia vinkkejä, miten saat matkakassasi kuntoon.

Yleinen käsityshän on, että kun käy töissä ja säästää, niin voi tehdä reissun. Mutta se ei kuitenkaan kata pidempiä reissuja. Aina viikon loman jälkeen palataan töihin säästämään taas seuraavaa matkaa varten. Mutta mitä, jos olisikin mahdollista tehdä pidempiä reissuja ja olla maailmalla kauemmin? Jos haluatkin viettää vaikka puoli vuotta tai vuoden reissaten. Mistä silloin rahat repeää, mikäli sinulla ei ole riittävästi säästöjä.

Useat työssäkäyvät ihmiset uskovat, ettei ole mahdollista reissata pidempiä aikoja kuin viikon kahden lyhyitä pätkiä. Uskomus siitä, että rahaa ei tule matkan aikana mistään, kun ei ole töissä, on syytä kumota. On täysin mahdollista, että onnistut pidemmänkin reissun järjestelyn kanssa taloudellisesti, kun osaat yhdistellä asioita jouhevasti. On tietenkin huomioitava, että reissun ajan budjetti tulee laatia huolellisesti ja varautua myös yllätyksiin ainakin jollakin tasolla.

Suunnitellessasi matkaa, voit jo säästää huomattavasti isomman osan matkakuluista, kun mietit kuntoon seuraavia asioita:

  • Vähennä kulutusta, säästöön jää enemmän
  • Lisää tulovirtaa, voit säästää enemmän
  • Myy tavaroitasi ja säästä niistä kertyvät varat
  • Mieti, mistä saisit tuloja matkan aikana
  • Valitse matkustuskohteet edullisuuden perusteella
  • Jaa ja vaihda tavaroita tai palveluita
  • Vuokraa / alivuokraa asuntosi reissun ajaksi, ettei kotimaassa synny kuluja

Mieti tarkkaan kulutustottumuksiasi; voitko luopua vaatteiden ostelusta, baari-illoista, ravintolassa syömisestä tai muista totutuista asioistasi. Kun jätät menosi vähemmälle, pystyt säästämään enemmän. Vähennä siis radikaalisti näiden asioiden kulutusta, niin matkasi onnistuu nopeammin ja pidemmälle. Voit mahdollisesti luopua myös asunnostasi ja muuttaa hetkellisesti vaikkapa kimppakämppään. Kun mietit, mihin tähtäät, onnistut varmasti luovimaan näiden kulutustottumuksiesi kanssa. Kannattaa myös keskittyä kaupassa käyntiin ihan huolella, ja ostaa edullisempia tuotteita ja ainoastaan tarpeeseen, jolloin taas saat säästöön enemmän joka kuukausi.

Jos voit tehdä enemmän töitä hetkellisesti, on mahdollista lisätienistit säästää matkaa varten. Tee ylitöitä tai lisävuoroja, saadaksesi kassaa kasaan nopeammin. Voit tehdä myös satunnaista lisätyötä tai keikkahommia matkarahojen kartuttamiseen.

Onko sinulla omaisuutta, mistä voit luopua? Ehkä vaatteita, koruja, muuta mahdollista tavaraa, mitä et tarvitse välttämättömään elämiseen. Voit myydä tällaisia tavaroita netissä tai kirpputorilla. Pienistä puroista kasvaa suurempi virta. Myy siis ylimääräiset tavarat pois. Jos sinulla taas on kalliimpaa omaisuutta, voit mahdollisesti vuokrata niitä kuten vene, kesämökki, auto. Netistä löytyy myös näille omat sivustonsa.

Mikäli et saa palkkaa reissun aikana Suomesta, voit aina tehdä vaikka Freelancerin töitä matkalla. Vaihtoehto on myös, että perustat blogin tai nettisivuston, mitä kautta voit saada ansioita myymällä tuotteita tai palveluita. Tänä päivänä myös suositteluista maksetaan. Myös yhteistyö yritysten kanssa kannattaa. Nämä on toki tehtävä tai perustettava ennen matkalle lähtöä. Nykyään on paljon erilaisia työmahdollisuuksia, joita voit tehdä koneella reissun päältä. Ei tietenkään ole poissuljettua myöskään se, että etsii reissun päältä itselle töitä. Se vaatii kuitenkin matkustusmaan osalta selvitystä, että matkakohteessasi on lupa tehdä töitä.

Matkan hinta riippuu täysin kohdemaan valinnasta. Suunnitellessasi matkaa, voit tehdä suurimmat säästöt tai sitten maksaa kalliin hinnan. Ota siis selvää kohdemaasi hintatasosta, alueesta sekä elämäntavoista, niin tiedät hintatason kunnolla.

Pienellä matkabudjetilla reissuun lähtevät hyödyntävät sohvasurffauksen mahdollisuudet, vapaaehtoistyöllä saat useimmiten ruuan tai huoneen. Mahdollisuuksia on paljon, miten elät edullisesti. Näe vaivaa suunnitelmassasi ja käytä kohdemaassa hyödyksi paikallisten vieraanvaraisuutta ja elä kuten paikalliset unohtaen kalliit turistikohteet.

Säästöjä kertyy ennen reissuja irtisanomalla kaikki turhat jäsenyydet ja vakuutusten sekä puhelinkulujen kilpailuttamisella.

Reissun valmisteluun sekä rahoituksen säätämiseen ja säästämisen kannattaa varata aikaa tarpeeksi, ehkä noin vuoden verran valmisteluaikaa. Tietenkin on mahdollista reissata myös ottamalla lainaa matkaa varten, mutta ehkä se ei ole järkevin tapa. Nyt siis säästämään ja tinkimään omasta kulutuksesta hetkellisesti, niin reissusi toteutuu aiemmin kuin uskoitkaan.

Entä kulutusluotto?

Myös joustolaina voi sopia reissun tai loman rahoittamiseen silloin kun kustannukset eivät ole täysin selvillä: luottoa voi nostaa aina tarvittaessa luottorajan sallimissa rajoissa, eli koko lainasummaa ei ole siis pakko nostaa kerralla. Kannattaa kuitenkin muistaa edelleen budjetoinnin tärkeys, ettei kulut kasva liiaksi. Lainan nosto kuluja tulee myös enemmän, mikäli nostat lainaa erissä, etkä koko summaa kerralla.

Kulutusluotto sopii hyvin niille, joilla talous on hyvällä mallilla. Mikäli luottotiedot ovat kunnossa, ja taloustilanteesi muutenkin järkevä säännöllisten tulojen myötä, ei lainan ottaminen reissua varten ole ongelma.  Tänä päivänä on mahdollista hakea lainaa helposti netistä, eikä ainut vaihtoehto ole enää pankin laina. Pankin laina on kuitenkin edullisempi kuin muiden rahoitusyhtiöiden, joten kannattaa ensin kääntyä oman pankin puoleen ennen kuin lähtee kysymään lainaa muilta rahoitusyhtiöiltä. Korko niiden osalta on suurempi ja etenkin todellinen vuosikorko saattaa nousta hyvinkin korkealle verraten pankin myöntämää lainaa.